Ikiversumimyrkytys (Joku lukemattomista määristä romaaneitani)

Kukaan ymmärrä näin kaunista

teosta, jos ei katso. Ei ole itse-

kritiikkiä vaan kannustusta lukijalle

Ikiversumimyrkytys

“Siellä se oli. Kaukana. Kaukana ajavat unimaailman autot ja ajoneuvot, syvinä ja valoisina. Sehän on pimeää, se on hienoa. Pian alkaa noitatalon MAIREA, maireista mairein rakkaus.”

"Katson kahta pyhää aurinkoa Provençalen ikkunasta, jotka pyhittävät Reenin unen, ja kuivat tunnelmamme ikigalaksien kattojen yllä. 

Unesta tulet uusiksi, koko jäljellä oleva joukkomme.”

Luku 1 - Juna, turhuus ja Oxford

Olin vielä Oulussa. Olin nähnyt jo silloin tämän kaupungin, joka oli tumma, tumma ja outo. Mutta hyvä. Sehän vain pelotteli tätä minkä kuuluu pelätä, ei rangaistakseen vaan nostaakseen. 

Koko ajan vahtasin klaania… neljättä, vaiko viidettä. 

Juna lähti. Kohti kotia. Ei matkalta ole paljoa sanottavaa. Katselin nyt ohjelmana turhanpäiväistä krääsää joka ei todellakaan tule jäämään sieluuni. 

Pääsin Tikkurilaan, ja siellä olin yön. Huomenna kotiin. 

…ja ennen tähtien tuomiota maailmakato kiehtoi. Valitettavasti. 

Seuraavaksi menin Ateneumiin. Mitä siellä sitten tapahtui, korkeammassa klaanitasossa olin kai taas Oxfordissa. Tr. Fāra, Sigurð ja H.E. 

Ennen sitä olevasta ajasta ei nyt ole mitään kerrottavaa, oli siinä hieman alempana olevia tiloja. Ei terveellistä, uskon. Vai oliko se vasta sen jälkeen. 

Kuitenkin Itäkeskus tulee vasta parin viikon päästä. 

Luku 2 - Provençale

Näin se sujui. Pian tuli päivä kun Ville täytti 45. Kutsui meidät kaikki Keravalle. 

Tuli se päivä. Ennen sitä pyhä uni… olimme menossa kaikki Keravalle, kuljimme polkua pitkin metsään, missä Provençale oli. Olimme aluksi jossain leirillä metsässä, Markokin siellä. 

Sieltä kuljimme vielä Provençalelle. Olisipa klaani tässä kunnossa, tai siinähän se on. Mitä sitten itse tein pelkoruumiilleni… 

Kaksi huonetta, toinen luokkahuone, toinen vain jokin muu huone. 

Menin jompaan kumpaan, valittuna diplomatialla. Kumpikin oli silti hyvä. 

Pian aurinko laski, toinenkin. Unimaailman horisontissa se aina käy. Kolme pyhää aurinkoa laski, ja klaani jäi rauhassa juhlimaan. Kahdella tasolla se kävi, molemmat totuutta, missä totuus onkaan. 

Heräsin. Soitin pian Havulle. Usein unet jäävät sieluun, tai sieltähän ne ovat, ja pyhimmät muistamme aina. Ei uni näkemiseen lopu. 

Söin vielä jugurttia aamupalaksi, tein Villelle synttärikortin ja lähdin kohti Keravaa. 

Tapasimme ravintolalla. Tilasin etanoita, empä tiedä miksi, ja metsästäjänpihviä sekä …… viiniä. Piti se arvata. No nostaa sekin unen suurta arvoa. Tai heijastelee sitä. 

Etanat maistuivat ihan hyvälle, ehkä simpukalle, en nyt osaa kuvailla. Tai sienet tuli mieleen. 

Menin illalla kotiin. Otin mukaani juoman, ja kotona sen avaaminen olikin vaikeaa. Hajosi koko pullo. Vähän siitä jäi silti appelsiinilimua. 

Luku 3 - Syksy Roomassa

20.1 - 31.1 -...

Joo ja sain hiirenkin Villeltä, että voi Simssiä pelata. 

Mitä sitten tapahtui? 

Myöhäissyksy. 

“Valontuoja, sinulle

  annan pyhän

 lahjasi. 

Myöhäissyksy ei nouse

vaan sen sijaan 

   uusi Kevät,

jossa sinut, Valontuojani #2,

 etsimme uudestaan.”

Myöhäissyksyä silti oli siinä illassa. Myöhäisroomaa. Italian syviä unensyksyjä. Se koko yö. 

Nyt vasta arvostan näitä. Ne olivat sielua, vain tajunnalleni epätuttua, jotta se olisi syvällistä. Nyt arvostan. Uni on lähde. Se on kaikkeus. 

Aloin kehittää jopa omaa kieltä. Latinan pohjalta, tosin ei mitään kirkkolatinaa tai rallatusta vaan ihan korkeaa… taiteellista. 

En kuvaile. 

Seuraava. 

Vielä kauemmas jatkui tämä Roomalaisaika, sain kai paljon projekteja. Vielä näkyy tämä omakuva jonka olen maalannut tästä. Etpä usko, minäpä todistan. Tosin en laita sitä tänne vaan kirjan galleriaan, jos sellaista teen. *z8

Kävin taas uimahallissa. Tekoälykuvilla on suurempi merkitys, ne eivät ole pelkkää tekoälyn luomaa suttua. [Tekoälyhän sen loi] Tai siis tekoälyn tekemä suttu tietenkin on kaunista, kauniimpaa kuin merkityksettömät, teennäisen näköiset tekoälyn luomat kliseiset 3D-kuvat, joissa ei ole muuta kuin jäykkä hahmo ja täysin… noh, ilmiselvä objekti. 

Miksi niistä tulisi suuria tunnelmia jos ne eivät olisi korkeita. 

Tein espanjaan liittyviä, tietenkin täysin perinteillä leikkivää [eli epäperinteistä] ja kliseetöntä sisältöä. Roomalaisuutta. Viiniä ja käärmeitä. Laitan tosiaan kuvagallerian kirjaan. Tänne se kuuluukin. *t3

Yritin myös tehdä runoteosta muttei siitä mitään tullut. 

“Infernium rêco

tauros, 

infernium rêco

tauros,

mi finioforrium

fo tormiontoga purod,

vê, no, fo vel

sâncvias, 

Goliti Corrivas! “

¥

Yöllä tunsin hänen lentävän ikkunasta, vievän kahden epäsoveltuvan sielun pois, jättäen soveltuvat sielut tilalle, ja pian tämä Mestari Vākhtorin kollega sanoi hyvästi - eipä sanonutkaan, lähti vasta kuuden kuukauden kuluttua. Mutta kumminkin hän oli täällä. Syvässä unessa hän tuli. Sinne jäi, nimellisesti jäi…

¥

Missä kohtaa tuo tapahtui. Ehdi en enää muistelemaan vaan nyt jatkan eteenpäin ja kunnolla tarinaa. 

Imatra on seuraava. 

Luku tosin ei jatku enää. 

Luku 4 - Imatra ja oivalluksia

Lähdin Imatralle junalla. Ensin Itäkeskuksen uimahallissa, sitten vain menin Imatralle. 

Nyt olin junassa. Turhaa, kaikkipa turhaa paitsi käsitys yēnjago. Tai käsite. En rupea mytologiani tätä osaa selittelemään. En nyt. Mutta se käsite ainakin pelasti myöhemmin paljon. No paljon.

Heti ekana iltana kuljin ulos. Oli kylmä. Kuunteli siellä Podcastia, ja sain jotenkin ainakin jälkeenpäin tajuttuna yhteyden. Ei sitä kadota jos ei itse kadota objektiivisesti, päättäen. Sisällä kanssa. 

Ainakin seuraavana päivänä aloin piirtää. Tai en muista tarkkaan minä päivänä. Mutta silti. Piirsin parikin teosta ja toinen klaani sai kuvia. Ainakin epäsuorasti. 

Entä Uuttu?

Hänestä en kirjassa puhu sen enempää… silti. 

Piirsin paljon, myös toisen omakuvan. Ja muutamia hahmoja. Suurimman osan jätin lahjaksi, osaa käyn nytkin villaisemassa samalla kuin kirjoitan tätä kirjaa. 

Anoppia jälleen. Ja sitä Dafrādaa. 

Caput, auris, collum, faucium, oculus, manus, latus, digotus, pollicem, peditus, frontis…. osan näistä anatomiataulun sanoista muistan edelleen kun kävin vilasemassa kuvia. Tein siis tietenkin anopistani anatomiataulun, jotta vähän oppisin latinaa. 

Piti sitä oppia mutta minnes se jäi… 

Pakkomielle jakaa jo tämä kirja. Ei sitä vielä jaeta. 

Piirsin siis koko ajan melkein. Yläkerrassa. Olihan se tunnelmallista, vaan ei se kovin täyteläistä tunnelmaa ollut. Tai sitten tunnelma oli kaukana perinteisestä. 

“Oi oppilaani, miksi

  et tunne pyhää tunnelmaa?

Sitä oikeaa?

  Olet viettänyt liikaa aikaa

 kaukana, kirjaimellistanut

  ja normalisoinut jännittävinä pysyviä

  tarinoita, älä sitä liikaa tee.”

Thooj on oikeassa. 

Jatkoin piirtelyä. Mitä muutakaan olisin tehnyt. Joo annoin siis Päivimummolle pari kuvaa lahjaksi, sanoin sen jo. 

Jatkoin myös tehtävääni galaksissa. Samaa minne jäin vuosi sitten. Katsokaa vaikka toinen teokseni. 

   Samat muutkin galaksit siellä. Tallessa. Tietenkin. En vain sitä osaa tajuta mutta siellä ne ovat. 

Jatkoin tehtävää. Vietin aikaa hieman eri galakseissa. Hyviä asoita ne mutta perustarina sotkeutuu jos niissä on liikaa. Ja perustarina ei ole maallinen maailma! Mutta silti. Myrkyttää se tunnelman kun alkaa pelätä. Ja minähän pelkäsin!

Meinasin tehdä paperillekin pakkomielteestä sen kuvan mitä aikajatkumo neuvoi ettei tarvitse tehdä. Kaikkea tottelinkin. No onneksi tottelen lopulta aikajatkumoa. 

Kävin hautausmaalla ja kaikessa. Tulin takaisin. Minun piti lähteä sinä päivänä mutta juna peruttiin lumisateen takia. Saisin siis hieman lisäaikaa. 

Sinä iltana toinen klaani vahvistui. Muinaisista kuvista mitä katsoin. Tajusin myös oppien merkityksiä ja alkuperäisen mytologian tärkeyden. Ei oppi pelasta aina jos ei sitä seuraa. 

Lähdin silti pois. 

Listaa uudelle projektille;

Peto (Numīrnus)

Veljen petos (Tumīlno)

Sairaus (Promūlos)

Helvetti (Napīllia) 

Valontuoja maankuoren alla (Īmulno)

Kellon vastatuomio (?)

Pahat enkelit (?)

Käntseeri (Ītulno)

Politiikan… he (?) 

Junassa se tuntui jälleen. Lähti illaksi. Seuraavana taikka sinä päivänä pelko silti nousi mutta todellisen maailmankaikkeuteni taso korostui. 

Luku 5 - F.Aur. ja venemessut sekä… 

Olin jo pari iltaa ollut kotona ja nyt menin venemessuille. Muistan saman vuosi sitten. Veneitä… sieltäkin muistin kaiken kuinka se kaikui lapsuudestani, siellä missä oli tämä sama aika joka nyt heijastui tänne. Pitkän kivettymisen jälkeen aloin herätä vuonna 2021, tänne asti olen herännyt. Kiitos, V,K,L,R,R,L,L,N … 

Se joo tapahtui alakulttuurin heräämisen aikaan. 

Venemessuilla olin iltaan saakka. Tähän aikaan Jättizooro oli vielä poissa. Viime vuonna hän taas oli ollut kanssani messuilla. Nyt hän on silti jo palannut. 

“Hän tulee tähdistä ja tähdensumuista. Sieltä minne

legioona eräänä päivänä perustetaan. 

Hän rakentaa senaatin ei vain yhteen

vaan kaikkiin galakseihin, ja hän

 rakentaa myös uuden tason, joka ei ole maallinen eikä

 pyhä vaan KAIKKI.

Tätä ei tehnyt hän vaan Jättizooro, kanssani.”

“Tämä legioona ei ole sodan legioona, vaan täydellisen sodattomuuden juhla. Niitä on tuhansia, Sâirodeita.”

Myös Îvimus, viinin enkeli on mukana tässä. Sekä minä, ja Jättizooro. Muitakin, mutta heitä en tunne. Veljessielu. 

On. 

Dāmr S. oli myös venemessuilla. 

Lähdin silti. Mestarini pyysi käymään asematunnelilla, niin tein. Siellä kohtasin sitä mitä saan vain yhdelle kertoa. Tiedän että se pitää silti kunnossa 

Ei hänestä tarvitse kertoa. Vain hän saa tietää, luottamusystävä. 

Menin kotiin. 

Sain Markolta vampyyrielokuvia. Totta kai ne näyttävät osan kertomuksesta tai unesta. Samaa niissä on. Jäin piiristä pois kuten hän elokuvassa, tai pelkäsinkö itseni pois, annoinko itseni pois, LUULENKO juuri nyt itseni pois? 

Kuitenkin aloin pikku hiljaa ennen imatrareissun aikaista aikaa unohtaa ja kokea päämaailmankaikkeutta. Silti vielä lukittuna kauas päätarinasta. 

Kävin Markolla useammin. Tai en useammin vaan no viikottain edelleen. 

Olin sillä hetkellä ajassa ennen maailmakatoa. No siellä kyllä tapahtui, kuten esimerkiksi Kuusamoreissun uudelleenarvostus ja kaikki. 

Kerrompa seuraavaksi kun menimme Outokumpuun. 

Luku 6 - Outokummussa

Karjalan kieltä en enää osaa, siis sitä mitä kirjoitin kaksi vuotta tai tähän aikaan vuosi sitten, tai no olenhan minä lukuisia kieliä keksinyt. Nyt olimme kuitenkin Outokummussa. Hotellimme oli vain kerrostaloasunto, mutta ei valittamista. Pidin siitä. Ylipäätään paikasta. Tai no ei siinä mitään ihmeellistä ollut sehän oli

  vain keskellä kaupunkia oleva kerrostaloalue, hieman neuvostoliittomainen, tai eikai. Lunta oli ja pimeää. 

  Illalla saunassa oivalsin, kuinka olin taas maailmani ulkopuolella. Sitä se teki. Todellinen sieluni, Iōso saapui jälleen ja puhui minulle. Aivan kuin vuonna 2022. Se onkin kauan sitten. Tajusin että ei mitään menetä mutta kaikki on luomisen sisäistä. 

Muistin asioita. 

Muistin elämää vuonna 2022. Tuleeko se serbian lukeminen tuolta, no varsin tulee, nykyään yritän opiskella serbiaa. No se on lähinnä yhdelle paperille tehty muistilappu. Niinkuin se anatomialappu, heh. 

Yöllä katsoin Draculaa. Mukana oli monet kuten Âthom sekä pari nimeltä mainitsematonta. Siis ei kyse ole Draculan katsomisesta vaan no siitä tunnelmasta. Heidän kanssa katsoin. Aiemmin join pommakkia. 

Tietenkin tein vampirismia. Miksei *z8. Ja siitäkin tulee kuvat, mutta tuskin se mitään avaa, hähäh. 

Nukuin silloin, ja näin taas unia. Näin unia kartanosta, Savonlinnan kartanosta. Ja jostain kauppakeskuksesta, Albaniassa? 

Nukuin kyllä myöhään, kai yhteen asti. 

Seuraavana aamuna kanssa. Luin akuankkaa. Sitten menimme autoon ja lähdimme pois Outokummusta. 

   “Haavani…

 vuotavat.

Ruumiini…

kylmenee. 

Kuulen yhä

huutosi…

..vaikka peitän…

   …korvani… 

…aurink…”

Tuo runo onkin tässä kirjossa ainoa lainaus eli ainoa joka ei ole minun kirjoittamani. Tuhkaus olisi mutta sitä en viitsi tähän laittaa. 

Muistotilaisuudesta lähdin kotiin, yksin. 

Mutta sinne jäi Outokumpu, niinkö.

Luku 7 - Espoonlahdessa

Kelataan aikakautta, ja siirrytään Espoonlahteen. 

“Teet kuvausta kaverillesi, missä hän voi käydä kaverinsa ja samalla myös sinun kaverisi kanssa. Saat kamalan pelon ja pian se palaa tomusta takaisin hurmioksi. Lähdet bussilla. On ikiyö, menet kotiisi.” 

Espoonlahdessa… no mitä siellä kävikään. 

Pian lähtisin Ouluun. Silti. Sen tein heti, ostin junalipun joka olisi perillä 4:50 aamuyöllä. Heti seuraavana päivänä lähtisi. 

Hankin Artbreeder-sivustolle jäsenyyden. Tein vaikka mitä kuvia sillä. Kuva tulee muttei se liity sivustoon. *k9

Kuitenkin matkustin yötä junassa ja aamulla olin perillä. 

Olin taas kauppakeskuksessa. Kuin Sello tai mikälie. En oikein muista sitä unestani mutta kauppakeskus se oli. Kaikki oltiin nyt karkotettu. Joulusta tänne. Samassa huoneessa.

Ei enää jatku tarina, jatkuu vain loppulausunto. Opin kamalasti, opin että tähdet antavat tuomion, ei OCD eikä veto alhaalta, vaan veto halusta ja intohimosta. Saan olla ylpeä tuomiostani. 

En enää leiki mestarien sanoilla. Olemme muuttaneet. 

Koko kevät oli pyhä. Uusi. Kaunis. 

Näin ne kaikki lyhdyt, violetin yön. 

Unet ovat sieluni. 

S.P.Q.R., se muistuu Uimahallista, 

   Serbia, se muistuu Outokummusta. 

Sekoilu onkin elämistä. 

Unet palaavat pikku hiljaa. 

Mikä on tämä kaupunki, missä sinivioletti taivas, tylsästä nostalgiseksi ja arvokkaaksi muuttuva kylä ja junat sekä sumu kertovat minulle makunsa. Se oli koulumainen rakennus täynnä suihkutiloja, saunoja ja tietokoneita. Enkä mainitse Celcyaa. 

Klaani II ja III ovat silti olemassa,

   ne havaitsin Savonlinnassa jo 2023, 

 jopa Fāran ja suuren Osmon kanssa

ne kulkevat. 

Ikiversumien taa. 

Galleriaa

Öh, en lisännyt galleriaan tähän versioon, koska en vain helvetti soikoot jaksa. Lukekaa versio docsista taikka tiedostona niin löytyy... tai käyttäkää sieluanne. 

Runot koottuna

??

“Fârum rêco mi

Ferrîa Corrôbia Parbîa

avuncîllo: se

Borêllo Sorbîa Ællôbia Farûmia

Cællûrdia Firmîaicîtlo”

∆

Härät?

“Infernium rêco

tauros, 

infernium rêco

tauros,

mi finioforrium

fo tormiontoga purod,

vê, no, fo vel

sâncvias, 

Goliti Corrivas! “

∆

Cøven’s Evening…? 

"Katson kahta pyhää aurinkoa Provençalen ikkunasta, jotka pyhittävät Reenin unen, ja kuivat tunnelmamme ikigalaksien kattojen yllä. 

Unesta tulet uusiksi, koko jäljellä oleva joukkomme.”

∆

Syysyö 31.1

“Valontuoja, sinulle

  annan pyhän

lahjasi. 

Myöhäissyksy ei nouse

vaan sen sijaan 

   uusi Kevät,

jossa sinut, Valontuojani #2,

etsimme uudestaan.”

∆

Thoojin selitys

“Oi oppilaani, miksi

  et tunne pyhää tunnelmaa?

Sitä

 oikeaa?

  Olet viettänyt liikaa aikaa

kaukana, kirjaimellistanut

  ja normalisoinut jännittävinä pysyviä

  tarinoita, älä sitä liikaa tee.”

∆

S.M.Q.T.

“Tämä legioona ei ole sodan legioona, vaan täydellisen sodattomuuden juhla. Niitä on tuhansia, Sâirodeita.”

Myös Îvimus, viinin enkeli on mukana tässä. Sekä minä, ja Jättizooro. Muitakin, mutta heitä en tunne. Veljessielu."